Maanviljelys ja karjanhoito olivat 1700-ja 1800-luvuilla melko alkeellista. Karja oli kurjaa, kuten muutkin kotieläimet, siat ja lampaat, porsaat ja kanat.

Siat ja lapset pihalla Kiennavalla (Kiuru 1961)

Lampaista saatiin villoja, mutta sioilla ei ollut juuri merkitystä. Siat elivät kesän täysin luonnon varassa. Talvisin ne söivät etupäässä hevosen lantaa. Vasta, kun perunoita liikeni sikojen ravinnoksi asti, tuli sianlihasta syömäkelpoista.

Lehmät olivat pieniä ja sekarotuisia sekä lypsivät hyvin vähän. Lehmät elätettiin melkein yksinomaan oljista ja ruumenista sekä haavan lehdistä valmistetulla hauteella. Kevään koittaessa lehmät olivat sitten niin heikkoja, etteivät pysyneet edes pystyssä.

Lehmiä koivumetsässä, Vikcor Westerholm 1886 (Turun taidemuseo 1991)

Mutta kun luonto heräsi ja heinä kasvoi, lehmät pääsivät kello kaulassa juoksentelemaan väljämetsään (aitaamaton metsälaidun) runsaiden heinäapajien ääreen. Silloin lehmien kunto kohosi kohisten!

Lehmien ohella muutkin kotieläimet olivat huonossa kunnossa hevosten kustannuksella. Hevosia kohdeltiin nimittäin aivan toisin kuin muita luontokappaleita. Hevoset olivat erittäin tärkeitä talossa, sillä ilman hevosta ei kaupankäynti eikä rahdinajo olisi luonnistanut ollenkaan.

Komeat hevoset ja isäntä lepotauolla (Paavolainen 1992)

Teksti:
Kaija Alaja 2004. Vana-Juhanan eli Juhana Skytän suvun liepeillä Kivennavan Joutselässä, s. 45.
Kuva:t
Paavo Kiuru 1961, Kivennapa, Muistelmia ja kuvia entisestä kotiseudusta, Kivennavan historiatoimikunta.
Olavi Paavolainen (toim.)1992. Rakas entinen Karjala, WSOY.
Turun taidemuseo 1991. Victor Westerholm, suomalaisen maisemamaalauksen mestari.

(25.8.2013)