Vistamatkojen tuttu keltainen bussi lähti aamuvarhaisella Paimiosta ja poimi lisää väkeä matkan varrelta. Seppo Santala järjesti paperit ja ihmiset aakkosjärjestykseen niin, että koko ryhmä pääsi joustavasti Venäjän tullista. Venäjän puolella tankki täytettiin edullisella dieselillä.
Suurin osa valokuvista Aarne Reunalan, muiden kuvaajien nimet mainittu kuvateksteissä.
Ensimmäinen etappi oli Ihantalassa jatkosodan muistomerkillä. Paikalle pyörsi samantien nelipyöräinen supermarketti Suomen lippu liehuen. Suomea hyvin puhuva kauppias oli Sepon vanha tuttu, joka auttoi seuraavan päivän pikkubussin järjestämisessä.
Marketiin syntyi pienimuotoinen ruuhka. Kuva Arimo Raininko.
Tarjolla oli edullista juotavaa joka makuun kuten aitoa venäläis-ranskalaista konjakkia. Löytyi karttoja ja suklaata sekä tupakkaa, joka ei oikein käynyt kaupaksi.
Arimo Raininko oli ottanut mukaan näppärän videokameran ja haastatteli matkanjohtaja Markku Lindforsia.
Kyösti Raininko kertoi asiallisen opastaulun vierellä Ihantalan taisteluista, joissa mm. hänen setänsä Tauno Raininko oli ollut mukana.
Muutaman sadan metrin päässä metsikössä on suuri kivenjärkäle, jonka alle Tauno Raininko suojautui kranaattimyrskyltä kesäkuun lopulla 1944. Kuva Arimo Raininko.
Matkalaiset muistokiven edessä, johon on ytimekkäästi hakattu suomeksi ja venäjäksi: 1944 Ihantalan taistelut, Kunnia sankareille. Mukana oli 27 henkeä Rainingon, Reunalan ja Sailolan sukuhaaroista - vähemmän kuin aikaisemmilla sukumatkoilla. Matkan aikana keskusteltiinkin paljon siitä, alkaako nuorempien sukupolvien kiinnostus karjalaisiin juuriimme hiipua ja voisiko asialle tehdä jotain. Kuvan voi näpäyttää suuremmaksi.
Perjantai-iltapäivän lopulla ehdittiin Alvar Aallon upeaan Viipurin kirjastoon, jonka remontti on suomalaisten avulla ja 20 vuoden työn jälkeen saatu valmiiksi. Lauantaina ja sunnuntaina kirjasto olisikin ollut kiinni ja jäänyt näkemättä.
Työn jälki ja yksityiskohdat olivat hienoja. Aallon kaarevia muotoja on huolellisesti tehty uudestaan. Huonekalut olivat Artekin.
Majoituimme edulliseen Viipuri-hotelliin. Sitä on perusparannettu viime vuosina ja kaikki toimi hyvin. Pieni venäläisvalmisteinen hissi ei ihan riittänyt näin suureen hotelliin. Ehkä sen takia ovet oli säädetty sulkeutumaan niin vauhdilla, että ne kolauttivat järjestään viimeistä tulijaa.
Ruoka oli hyvää, arviointien mukaan hotellin ravintola kuuluu Viipurin parhaimmistoon. Sakari Vornanen kiitti Markku Lindforsia matkan järjestelyistä ja onnitteli häntä vajaa kuukausi aikaisemmin vietetyistä 70-vuotispäivistä. Sakari kertoi myös, miten tärkeää on ollut, että hänen sukupolvensa lapset ja lastenlapset ovat voineet nähdä ja kokea esivanhempien kotipaikkoja Karjalassa.
Lauantaina ryhmä jakaantui kahtia. Pääjoukko lähti Karhulaan ja Reunalan kymmenen hengen ryhmä suunnisti pikkubussilla kohti Kääntymää parikymmentä kilometriä Viipurista koilliseen.
Kevätkauden arkistotyön perusteella oli selvinnyt, että Kääntymässä on Sakari Vornasen isän Viktor Vornasen kaatumispaikka. Viimeiset kuusi kilometriä olivat melkoisia töyssyjä, lammikoita ja rapakoita. Viisi kertaa jouduimme poistumaan bussista rapakon tai heikon sillan takia.
Kerran erehdyimme tiestä, mutta paikallisten asukkaiden avulla löysimme taas oikeaan suuntaan. Ei ihme, että kuljettajamme oli iloinen, kun pääsimme toista tuntia ajettuamme lähelle Noskuanselkää työntyvää niemeä.
Karttojen sekä Nokian Here-mobiilikartan avulla lähdimme kävelemään lähes koskemattoman tuntuista niemeä. Onneksi yksi polunpohja löytyi. Vanhoja sodan jälkeen 1940-luvulla syntyneitä haapoja oli runsaasti.
Kilometrin käveltyämme polun oikealla puolella kohosi mäki. Juuri sillä kohdalla, viitisenkymmentä metriä polulta ylös mäkeen, löysimme jättiläismäisen haljenneen kivenlohkareen. Ehkä juuri tässä oli talvisodan viimeisenä päivänä 13.3.1940 ollut komentajan teltta, jonka vieressä vihollisen kranaatti räjähti klo 7:20. Kallionsirpaleet lensivät telttaan niin, että Erillinen pataljoona 1:n komentaja ja viisi upseeria haavoittuivat. Vänrikit Vornanen ja Vuolio kuolivat välittömästi lähelle teltan oviaukkoa. Välirauha astui voimaan muutaman tunnin päästä klo 11.
Seuraava kohde oli Kämärän asemakylä, jossa Anton Reunala piti sekatavarakauppaa. Rakennuksista oli sotien jälkeen jäljellä ainoastaan navetan puolikas, joka on muutettu asuinkäyttöön. Talo on korkean peltiaidan suojassa ja pihalla vahtina kaksi ärhäkkää koiraa. Tuttu isäntäpariskunta sattui sopivasti tulemaan asioilta ja pääsimme tutustumaan värikkäänä kukkivaan pihapiiriin.
Reunalan talon kivijalan kohdalle isäntä on rakentanut kyyhkyslakan, jossa hän kasvattaa kirjekyyhkyjä.
Emäntä Nina, eläkkeellä oleva lääkäri, oli niin ilahtunut vierailustamme, että tarjosi kahvit.
Talon takana on hyvin hoidettu puutarha, jota Nina tyytyväisenä esitteli venäjäntaitajallemme Tuija Oikarille.
Tien vastakkaisella puolella on Antonin veljen Otto Skytän talo, jonka pääty on yhä lähes vanhassa asussaan. Taloa on remontoitu kahdelle perheelle ja siinä on upouusi teräspeltikatto. Tämäkin talo on korkean aidan suojassa, joten kuva on otettu aidan yli.
Noin puolen kilometrin päässä on liikemies Konrad Ulstin talo, jossa Anton ja Otto Skyttä aloittivat yhteisen kaupanpidon muuttaessaan Kämärälle vuonna 1916. Antonilla oli jo silloin vaimo Matilda sekä lapset Ester, Sulo ja Lahja. Lauri syntyi Ulstin talossa vuonna 1917.
Rainingot (10) ja Sailolat (8) lähtivät Summan kautta Karhulaan. Summassa pysähdyttiin niin kutsutulle miljoonabunkkerille, jonka talvisodassa moukaroidut rauniot ovat yhä vaikuttava näky. Kuva Arimo Raininko.
Karhulan kylä on ennallaan, mutta kerta kerralta se näyttää vieraammalta, kertoo Tuula Lind. Silmään pistävät uudet talot, leikatut nurmikentät ja huolitellut pihat, toisaalta entisten rakennusten, kuten tämän kolhoosikerrostalon huonokuntoisuus. Kuva Arimo Raininko.
Skytän kantataloon vie vanha kuusikuja. Taloon on muutettu 1953 ja nykyisin se on kahden suvun hallussa. Etupiha, toinen pääty ja kuusiaita kuuluvat toiselle perheelle ja he ovat rakentaneet sinne myös erillisen 'datshan'. Kuva Arimo Raininko.
Talo on jaettu puoliksi, mutta pihat siten, että etupiha (kuvassa aidan takana) kuuluu yhdelle, takapiha toiselle. Kuva Arimo Raininko.
Skytän talo takapihan puolelta. Päädyssä (kuvassa oikealla) on isoäiti Tamaran kamari ja lisäksi toiseen päähän on tehty makuusoppi tyttären perheelle. Kyläojalle viettävällä rinteellä on marjapensaita ja hedelmäpuita. Kyläoja on pensoittunut entisestään. Laiturista on jäljellä vähän tukirakenteita. Kuva Tuula Lind.
Viereinen entisen Lenkkerin pihapiiri on siisti, nurmikko ajettu, perennat kukkivat ja keittiöpuutarha hyvässä kasvussa. Pihapiirissä on Konstantin Malykhinin noin 12 vuotta sitten rakentama 'datsha'. Lenkkerin vanha talon puolikas tien varressa on purettu. Tilalla oli rakennuskehikko, josta oli tuleva kesäkeittiö ja vaja. Kuva Tuula Lind.
Seppo ja Pekka laittoivat kahvipöytänsä pihanurmikolle. Kuva Tuula Lind.
Ukkospilvet hätyyttelivät taivaalla, mutta eivät kastaneet meitä. Kuva Tuula Lind.
Tuula Lind antoi Konstantin Malykhinille tuliaiseksi Fiskarsin kirveen saunapuiden tekoa varten. Kuvassa myös vaimo Rita toinen vasemmalta. Isoäiti Tamara ja lapsenlapsi Sasha eli Alexander 7v. eivät sattuneet kuvaan. Kuva Arimo Raininko.
Mihinköhän Seppo oli kätkenyt kirveen rajanylityksen ajaksi? Takana näkyy pari vuotta sitten tehty sauna, joka on viimeistelty viimosen päälle. Sitä käytiin porukalla ihailemassa. Kuva Tuula Lind.
Sauna sisältä, kerrassaan hienoa työtä. Kuva Arimo Raininko.
Kyösti Raininko opasti, kun Rainingot lähtivät perheen entiselle Kaunisto-tilalle. Kuva Arimo Raininko.
Kauniston paikalla on nykyisin joukko datsoja. Kuva Arimo Raininko.
Kotitaloon vievällä tiellä Raili, Juha, Kyösti, Teppo ja Arimo Raininko. Kuva Arimo Raininko.
Tummat sadepilvet lähestyivät Karhulaa. Kottaraispönttö odotti yksinään pylvään nokassa. Kuva Arimo Raininko.
Retusi oli nimensä mukaisessa kunnossa, kun Sailolat kävivät pikaisesti entisen talonsa väkeä tervehtimässä. Kuva Olli Tuominen.
Kilvan sateen kanssa juoksimme takaisin autolle, jossa edelleen odoteltiin Reunaloita. Kuva Tuula Lind.
Johanneksen Vaahtolassa poikettiin uudella hautausmaalla. Se on nykyisin levittäytynyt laajalti. Vain Nobelien vanha hautapaikka oli ennallaan ja sinne oli siirretty Johanneksen kirkon muistoristillä alttarina ollut Nobelin hautakivi. Kuva Tuula Lind.
Reunalat ehtivät mukaan Johanneksen sodassa tuhoutuneen kirkon paikalle. Puut ja nurmikenttä on raivattu ja maata kaivettu. Siihen on tarkoitus rakentaa ortodoksinen kirkko. Entisen kirkon alttarin kohdalla on suomalaisten pystyttämä muistoristi, jonka pitäisi säilyä.
Kirkon vieressä on 1939-1944 sodan uhrien muistokivi. Rainingon kolme sukupolvea laskivat kivelle ruusukimpun, jonka jälkeen laulettiin Suvivirsi. Joku oli laittanut kiven päälle kourallisen metsämansikoita.
Illalla Viipurissa mentiin päivälliselle upouuteen Espilä-ravintolaan, joka on rakennettu vanhan mallin mukaan Torkkelinpuistoon. Tyylikkään ravintolan ovella vahtimestari toivotti kaikki kättelemällä tervetulleiksi. Väkeä oli paljon ja välillä vähän odoteltiin, mutta nuoret tarjoilijat olivat ystävällisiä ja ruoka hyvää.
Tässä nykytekniikan ihmeillä tulostettu matkareittimme 22.7.2017. Kun matkapuhelimessa on paikannus päällä, niin Google Maps'in aikajana-valikko näyttää päivittäin kartalla, missä matkapuhelin on liikkunut. Ohjelma erottaa automatkat ja kävelyn, kertoo kuljetun matkan pituuden sekä matka-ajan. Google jopa tiesi, että yövyimme hotelli Viipurissa ja söimme illallista Espilässä. - Kuvan voi näpäyttää suuremmaksi.
(8.8.2017 AR)